Aamuruskosta iltaruskoon
kulkija elämän taivaltaa.
Määränpäähän saapuessaan
uneen rauhaisaan vaipua saa.
—-
Ahkeran ihmisen muisto
niin paljosta kertoa voi.
Se kertoo kaikesta siitä,
mi elämä aateloi.
Siitä kertovat tuhannet tunnit,
työn ääressä vierineet ja
kevyet taikka raskaat
ja vaienneet askeleet.
—-
Anna rauha silmille,
jotka ovat sulkeutuneet lepoon.
Anna rauha,
joka yhdistää poisnukkuneen ja meidät,
jotka vielä vaellamme täällä.
—-
Askel hiljenee – seisahtuu,
liekki hiipuu – sammuu.
On kiitoksen ja jäähyväisten aika.
—-
Aurinko laskee, jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
– Kari Rydman –
—-
Ei hyvästijättö ole tää,
et pois ole mennyt,
vaikka emme sinua nää.
Olet onnemme, tuskamme
jakanut ain’
siksi sanomme kuten
ennenkin vain:
”Hyvää matkaa!”
—-
Ei kauniimmin täältä lähteä vois,
kuin nukkua, nukkua hiljaa pois.
—-
Ei kipua, ei vaivaa enää,
olet saapunut rannalle
Rauhan maan.
Muistoissa – vaikka nyt poissa,
tulet kanssamme kulkemaan.

—-
Ei kuulu askeleet rakkaimman,
tupa tyhjänä tyhjyyttä huokaa.
Tuli aikasi täältä lähteä pois,
minä yksin tänne suremaan jäin.
—-
Ei läheinen arvaa, ei silmä nää
miten lähellä on määränpää.
Joka päivä voi olla viimeinen,
joka hyvästijättö viimeinen.
—-
Ei lähtöäs todeksi uskoa vois,
niin äkisti lähdit sä luotamme pois.
Vain muistot ja rakkaus jäljellä on,
vain kaipaus suuri ja sammumaton.
—-
Ei lähtöäs todeksi uskoa vois,
sait äkkiä kutsun luotamme pois.
Näin saapui suru ilmoittamatta,
katkesi elämä odottamatta.
Vain muistot ja rakkaus jäljellä on.
Ja kaipuu niin pohjaton.
—-
Ei mahdu se asia sanoihin,
ei lauseisiin, ei kyyneliin,
miten paljon sä meille merkitset.
On kuvasi piirtynyt sydämiin,
sinä ansaitset parhaimmat kiitokset.

Kaikki opetus elämästä
mikä sinulta saatu on,
on sisältö enemmästä
se rakkaus pyyteetön.

Siksi lausumme kiitoksen sulle
kaikesta mitä annoit meille.
Vain muistot ja rakkaus lohduttaa,
olkoon leposi rauhaisaa.
—-
Ei mikäänvoi kuolla, ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
– Aila Meriluoto –
—-
Ei polulla armasta astujaa,
vain kaipaus kodissa asustaa.
Me muistamme jälkiä kättesi töiden
kiittäen, siunaten, ikävöiden.
—-
Ei suurempaa rakkautta,
ei lujempaa ystävyyttä,
ei lämpimämpää syliä –
jäljelle jäi suunnaton kaipaus.
—-
Ei syki enää sydän lämpöinen,
on poissa rakas, läheinen.
Kuvasi kultaisen suljemme,
kätköihin sydämen.
—-
Ei syvemmin suru voi koskettaa,
käsi rakkaimman kädestä raukeaa.
Syki ei sydän lämpöinen,
on poissa rakas läheinen.
—-
Ei yllättäin, äkkiä kuitenkin,
hiljeni sydän rakkahin.
Jäi vain tuska ja kaipuu sanaton,
mut tiedämme sun hyvä olla on.
—-
Elit ahkeran elämän,
jätit muiston,
kauniin, lämpimän.
—-
Elo mainen kun iltaan raukes,
oli tyyntä ja rauhaisaa niin.
Joku portti vaan hiljaa aukes
ja se iäksi suljettiin.
—-
Elonpäivä iltaan kallistuu,
sato kypsä maahan painautuu,
taipuu täysinäinen tähkäpää,
työ ja muistot jälkeen jää.
—-
Elon päivä jo iltaan ehti,
pois painui se verkalleen.
Elon kirjan viimeinen lehti
näin kääntyi hiljalleen.

—-
Elos tuskat häipyy usvain taa,
nuku iäisyyden unta rauhaisaa.
—-
Emme nähneet kun silmäsi sulkeutui,
emme hyvästiä sanoa saaneet.
Ei täältä kauniimmin lähteä vois,
kuin hiljaa nukkua pois.
—-
Emme unohda muistoas,
kaunista, hyvää.
Viimeinen leposi olkoon
rauhaisaa, syvää.
—-
Et ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella.
—-
Et palannut niinkuin toivomme oli,
et tullut luoksemme enää.
Vaikka aika suruumme lohtua tois,
ei tyhjyyttä koskaan se poistaa vois.
—-
Hetkenä aamun hiljaisen
tuli luoksesi rauha ikuinen.
Ovat kätesi ahkerat rauenneet
ja päättyneet arkiset askareet.
On hiljaisuus ja suru sanaton
mut’ tiedämme, sun hyvä olla on.
—-
Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät,
kullaten muistojen kirkkaimmat päivät.
—-
Hiljaa voimat uupui,
lähdön hetki läheni.
Väistyi vaiva, tuli rauha,
uni, kaunis, ikuinen.
—-
Hiljaisuuden äärelle
sä miksi käyt näin varhain.
Ain’ sydämissäin sinusta
säilyy muisto parhain.
—-
Hiljeni askel elontiellä,
uuvuit kun sairaus voimasi vei.
Nukkuos rauhassa kauneinta unta,
muistosi koskaan unhoitu ei.
—-
Hiljennyt on sydän kallis,
sammunut on katse hyvä,
lepää käsi apuun valmis,
meille jää vain suru syvä.
—-
Hyvän, iloisen ihmisen muisto,
miten mieltä se lämmittää.
Miten aina sen soinnusta
sieluun sävel pieni soimaan jää.
—-
Hän lähti, mutt’ on vielä
lähellämme tuhansin sitein
meihin liittyen ja kotihin
ja liki sydäntämme jäi
kaiku askelten rakkaiden.
– Hj. Procope –
—-
Hän äsken oli täällä.
Istuimme vierekkäin
ja kädet, silmät, hiukset
nuo tutut siinä näin.

Hän äsken oli täällä
kuin aina ennenkin.
Puhuimme niitä näitä.
Niin häntä rakastin.

Hän äsken oli täällä.
Jäi varjo ikkunaan.
Nyt kaikkialta etsin
vain hänen kasvojaan.
—-
… ja minä lähden.
Mutta linnut jäävät tänne
ja laulavat,
ja minun puutarhani jää, vihreä puu ja kaivo.
– J.R.Jiménez –
—-
Joka hetkestä menneestä kiittäen
me muistamme sinua kaivaten.
—-
Jokainen yksinään
maan sydämellä
auringonsäteen lävistämänä:
ja äkkiä on ilta.
– Salvatore Quasimodo –
—-
Jonain päivänä tuuli vie pilvet,
aurinko tulee esiin.
Jonain päivänä surumme on
kevyempi kantaa.
—-
Jossain kirkkauden maassa kuljen.
Taakka harteita ei paina,
se on poissa.
Kukkaportit avaan,
suljen.
Hengittelen ilmaa,
kevyttä kuin tuuli.
Joka puu on ystäväni,
hymyhuuli.
Itkenkö?
Enhän toki – ihanassa maassa.
– Einari Vuorela –
—-
Jäi ahkera työsi muistoksi meille,
hyvän sydämes ohjeet elämän teille.
Sä aina muistit ja huolta kannoit,
et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit.
—-
Jäi jälkeesi kaipuu –
jäi sanaton suru.
—-
Jäi jälkeesi mökkipiha hiljainen,
sen puut ja pensaat lintuineen.
Me katsomme jälkiä kättesi töiden,
kiittäen, kaivaten, ikävöiden.
—-
Jäi tyhjäksi polkumme kotimme tiellä,
voi miten toivoimme sinun toipuvan vielä,
mutta et jaksanut enää kestää,
sun lähtöäs emme voineet estää.
—-
Jäi vain kaipaus,
sanaton suru.
—-
Jäivät kukat kukkimaan
jäivät linnut laulamaan,
sinä yksin ystäväni lähdit.
—-
Järven rantoja laineet huuhtelee,
puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee,
ei metsässä enää kulkijaa.
Me katsomme jälkiä kättesi töiden,
kiittäen, kaivaten, ikävöiden.
—-
Järven rantoja laineet huuhtelee,
puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee.
Ei saavu soutaja venheelleen,
ei lähde vesille verkoilleen.
—-
Jätit meille muiston valoisan,
niin kauniin, rakkaan ja hyvän.
—-
Jäämme kiitoksin kaipaamaan,
vaalimaan lämmintä muistoas ainiaan.
—-
Kaikk´ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk´ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
– Eino Leino –
—-
Kaipaa tuttu polku,
rakkaan jalan astuntaa.
Tuuli kotipuissa nyyhkii,
valittaa.
—-
Katson ulos, illansuu
mustaan vaippaan vaipuu.
Metsä ruskoon kuvastuu
tyynenä kuin kaipuu.
– Arvid Lydecken –

—-
Kauneimmat muistot jälkeesi jäivät,
niillä on ikuinen sija sydämessäin.
Ne eivät kuihdu, ne kukkivat vain
ja säilyvät muistoissa ainiaan.
—-
Kauniina nauhana vuosien päivät,
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
helmist’ ei yhdenkään kadota sallis.
—-
Kauniit muistot eivät koskaan kuole,
eivätkä milloinkaan jätä yksin.
—-
Kesäpaikan ranta niin hiljainen,
turhaan odottaa tuttua kulkijaa.
On kalamiehen kädet rauenneet,
katse järvelle sammunut on.
—-
Kiitokseni kauneimmat,
sanon rakkaani sulle.
—-
Kiitos yhteisistä vuosistamme.
Rakkaus ei koskaan katoa.
—-
Kohtalon kellot ei edeltä soi,
sen eestä kukaan ei väistyä voi.
Sinun paikkasi tyhjääkin tyhjempi on,
ja surumme suuri ja loppumaton.
—-
Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän.
Yhtäkkiä vain huomaa,
se päättyi tähän.
Kun sammui sydän läheisen,
on aika surun hiljaisen.
—-
Kotiin valkeaan uuteen
viimeinen venhe vie.
Lempeään hiljaisuuteen
kulkijan päättyy tie.
—-
Kuinka ihanaa on lepo,
kun päivä on loppu.
Kuinka ihanaa on nukahtaa,
kun voimat on poissa.
—-
Kuljemme nyt kuunnellen,
on poissa jotain hyvää.
Tätä emme tavoita katsellen,
vaan tunnemme kaipuuta syvää.
—-
Kun aamu saapui,
niin matka päättyi
ja uneen vaivutti väsyneen.
Ei tunnu tuska,
ei vaivaa mainen,
on rauha sydämessä,
nukkuneen.
—-
Kun hän oli kuollut,
laskettiin hänet maan sisään
kasvamaan kukkia,
perhosten leikitellen lentää.
Hän oli niin kevyt.
Maa tuskin tunsi hänen painoaan.
Miten paljon tuskaa tarvittiin,
kunnes hän oli niin kevyt.
-Bertolt Brecht –
—-
Kun istun sinun vierellesi
en kysy enkä vastaa,
sillä tiedät jo,
että pisaraakaan ei puutu.
Olen kotona, riisun saappaani,
olen pilven painoinen.
– Tommy Taberman –
—-
Kun loistat tähtenä iltataivaan,
niin näethän meidät päällä maan.
Me täällä alhaalla hiljaa aivan,
sun tähteäs kirkasta seurataan.
—-
Kun muistelemme yhteisiä teitä,
kuinka sä ahkeroit, rakastit meitä.
Ei kaipuuta sanat, kukkaset peitä,
on sydän, silmät täynnä kyyneleitä.
—-
Kun pitkän elämän elää saa,
voi rauhassa uneen nukahtaa.
Kun kaikki on valmista,
tehty työ,
on edessä rauhaisa yö.
—-
Kun sammui sydän läheisen,
on aika surun hiljaisen.
—-
Kun suru häipyy,
tulevat muistot.
Ja jokainen niistä
koskee yksitellen.
—-
Kun tulkita vois
kaiken tarkoituksen.
Me jäämme vaiti
hiljaa nöyrtyen.
—-
Kun yhdessä matkaan lähdettiin,
oli nuoruuden kultainen aika.
Vuodet vierivät yhdessä kuljettiin,
me tyynet ja surut voitettiin.
Sinä ensiksi saavutit määränpään,
minä hetkeksi vielä tänne jään.
Sinua kaivaten, matkasta kiittäen.
—-
Kuvasi kultaisen suljemme
kätköihin sydämen.
—-
Kyynelten läpi loistavat
onnellisten päivien muistot.
—-
Kädet ahkerat paljon uurastaneet
lepoon viimeiseen ovat nyt vaipuneet.
—-
Laula laulua, öinen lintu,
pisara maahan, illan kaste.
Nukuta minua, tumma nurmi,
keinuta uniin koivikon latvus.
—-
Lempeästi nukuit pois
muistosi kaunis elää.
—-
Lepää rauhassa puoliso hellä,
suru raskas on sydämellä.
—-
Loppui vaivat, tuli rauha,
uni kaunis, ikuinen.
—-
Luonto on antanut
meille lyhyen elämän.
Mutta hyvin käytetyn elämän
muisto on ikuinen.
—-
Luotamme olet poissa,
mutta et sydämistämme.
—-
Lähdit niin hiljaa,
että aamu vain kuuli.
Sylissään matkalla
sinut kantoi tuuli.
Mutt’ sydämiimme
läpi elämän
jätit muistosi
niin lämpimän.
—-
Lähdön hetki on tässä.
Voi hyvin, edeltä mennyt.
Tervehdi puolestamme
maailmankaikkeutta.
Lepo ja rauha
ympäröiköön sinut.
– Eeva Kilpi –
—-
Me emme itke niitä päiviä,
jotka ovat menneet,
vaan olemme onnellisia,
että ne ovat olleet.
—-
Me kuljimme yhteistä taivalta,
pienen kappaleen maista matkaa.
Sinä saavutit sataman rauhaisan,
minä yksin saan tietäni jatkaa.
—-
Me kutsumme häntä,
mutta hän ei käänny enää.
Hän on matkalla lapsuutensa metsiin,
sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan.
Siellä laulavat toisenlaiset linnut.
– Sirkka Turkka –
—-
Me olemme niin kuin uni
ja niin kuin ruoho maan,
joka aamulla puhkee kukkaan
ja ehtoolla leikataan.
-Mika Waltari –
—-
Meri tyyntyy, varjot pitenee,
rauhan ranta lähenee –
vene hiljaa satamaan saapuu.
—-
Me yhdessä elomme polkuja,
hyvin nuoresta asti teimme.
Ja halki elämän aallokon,
yhteistä purttamme veimme.
Tuli päiviä kirkkaita onnellisia,
tuli päiviä tuskan täyttämiä.
Nämä kaikki nyt muistoissa
yhteen liittäen,
sinua rakas kaivaten,
matkasta kiittäen.
—-
Meitä rakasti sydän
jalompi kultaa.
—-
Me lähdemme tästä elämästä,
emmekä kuitenkaan lähde.
Me elämme edelleen kaikessa,
mitä olemme tehneet.
Kaikki, mitä olemme ajatelleet,
sanoneet ja olleet,
jää elämään ja valaisemaan toisten tietä.
Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole,
vaan elämme niiden sydämissä,
jotka ovat rakasteneet meitä.
—-
Me muistamme silmäsi kirkkahat,
me muistamme muistosi hyvän.
Jätit meille muiston niin valoisan,
niin kauniin, rakkaan ja syvän.
—-
Me tiesimme lähtösi lähenevän,
näimme voimasi vähenevän.
Muisto kaunis vie eteenpäin meitä,
vaik’ on sydän, silmät, täynnä kyyneleitä.
—-
Minne meri ja taivas kantaa,
minne aalto ja tuuli käy.
Siellä nouseva aurinko hohtaa
ja lempeän rauhan antaa.
—-
Miten paljon on hellyyttä kädessä,
joka vilkuttaa jäähyväisiksi.
—-
Muistoa ei voi haudata,
sitä ei voi piilottaa tuhkaan eikkä maahan.
Se elää linnun laulussa, kukan tuoksussa
ja tuulen huminassa.
—-
Muistoista aika rakentaa
lohdutuksen.
—-
Muisto kaunis voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
—-
Muistosi on kylvetty
sydämiimme
ja siellä se on alati läsnä
kunnioitettuna, hellittynä.
Eikä sinulta mikään
ota enää mitään pois.
– Eeva Kilpi –
—-
Murtuu elon siteet,
kaikki häviää,
muiston kauniit kiteet
vain pysyviksi jää.
—-
Mökin rantoja laineet huuhtelee,
puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee.
Ei saavu soutaja venheelleen,
ei lähde järvelle verkoilleen.
Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois,
juuri kun kevät kaunein ollut ois.
Niin hiljaa kuiskaamme sulle,
sua unhoita koskaan emme.
—-
Niin katkee elämä odottamatta,
niin saapuu murhe ilmoittamatta.
—-
Niin lyhyt oli onnemme latu,
niin kaunis kuin kaunehin satu.
Vain muistot ja rakkaus jäljellä on
ja kaipaus sammumaton.
—-
Niin tuntuu kuin päivä maillaan ois,
kun Sinut vietiin meiltä pois.
—-
Niin väsyneenä loppumatkan kuljit,
uneen rauhaisaan sä silmät suljit.
On hiljaisuus ja suru sanaton,
mutt’ tiedämme – sun hyvä olla on.
—-
Niin äkkiä päivä sammua voi,
ei kohtalon kello edeltä soi.
Sydän itkee kaipuuta, ikävää,
muistojen helmet kimmeltää.
—-
Niin äkkiä voi eron hetki tulla,
hetkellä jota ei voi aavistaa.
Jää muisto meille elämän,
jää rakkaus, kiitollisuus.

—-
Nuku huminaan metsien.
Nuku tuoksuun ikuisen kesän.
—-
Nuku hyvin,
sydämissämme on asuntosi.
—-
Nyt aikaa mennyttä katselen
ja polkua yhteistä muistelen.
Oli kukkia varrella polun sen,
ilon, onnen sekä myös murheiden.
Niistä kaikista sidon seppeleen,
Rakas, Sinua kiittäen, kaivaten.
—-
Nyt jo levätä saa kädet ahkerat,
sydän uupunut lyömästä laannut.
Mitä teki hän matkalla elämän,
nyt sen kaiken on valmiiksi saanut.
Kääntyy aurinko pois ja
hiljalleen käy tummumaan saapuva ilta,
enää meidät toisiimme yhdistää
vain muistojemme kultainen silta.
—-
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
– Vuokko Laatio –
—-
Näkemiin, rakkaani
maailman tuuliin
Rakkaani näkemiin,
lennäthän uniini.
Hautaan sinut muistojen metsiin
ja peitän tähtisumuihin.
Kun sinä astut läpi vuosisatojen.
Piirrän nimes vuorenhuippuihin
ja kerron muuttolinnuille.
Enkä viereltäni löydä sinua.
Näkemiin rakkaani
viimeiseen aamuun
rakkaani näkemiin,
hiljaisille niityille.
—-
Olen kulkenut pitkän matkaa
ja minua uuvuttaa,
talvisen taivaan tuulet,
minut mukaan ottakaa
ja hellästi kantakaa sinne,
missä väsynyt levätä saa.
—-
Olet aina sydämissämme.
—-
Olet lintujen laulu taivaalta,
olet kuiskaus viljapellolta,
olet henkäys rakkaasi poskella.
—-
Oli kanssasi hyvä taivaltaa,
kättäsi viimeiseen asti pusertaa.
Me tiesimme lähtösi lähenevän,
näimme voimasi vähenevän.
Muisto kaunis vie eteenpäin meitä,
vaik’ on sydän, silmät täynnä kyyneleitä.
—-
Oli sulla sydän niin lämmin, hellä,
oli siellä paikka meillä jokaisella.
Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit,
meitä aina muistit ja huolta kannoit.
Kauniit muistot voimaa antaa
surun raskaan hiljaa kantaa.
—-
Olit aina mukana elämässämme,
nyt aarteena sydämissämme.
—-
Olit aina niin hyvä ja auttavainen.
Oli sydämesi jalompi kultaa.
—-
Olit kotimme kirkas tähti,
mi valoa siihen loi.
Sinun kanssasi paljon lähti,
mitä kukaan ei korvata voi.
—-
On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa,
pian meidät yhteen liittää vain muistojemme maa.
Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin.
Sulle lausumme nyt näkemiin.
—-
On aika levätä.
—-
On aika surun hiljaisen.
—-
On ajaton avaruus,
arjesta irronnut ikuisuus.
On rauha, hiljaisuus.
—-
On hiljainen taivaanranta,
eikä lintujen laulu soi.
Ei kuoleman tarkoitusta
aina ymmärtää voi.
—-
On hiljaisuus ja rajaton suru.
Mutta on myös loppumaton
rakkaus ja kiitollisuus.
Vaikka olet nyt poissa,
olet yhä lähellämme.
Sydämissämme kuljet aina.
—-
On koti niin tyhjä ja hiljainen,
on murhe niin raskas kantaa.
Ei kuulu sun äänesi rakkahin,
sydän itkien hiljaa kaipaa.
—-
On lepo jossakin,
särkymätön, syvä rauha.
– Saima Harmaja –
—-
On poissa rakas, läheinen.
—-
On vain hiljaisuus ja sanaton suru.
—-
On vain kolme ääretöntä asiaa;
taivas tähtineen,
meri pisaroineen
ja sydän kyynelineen.
—-
Pois aurinko painui, lankesi ilta
jäi taivahan rannalle säihkyvä silta,
mut kaukaa korven tummuvan yöstä
soi laulu ihmisen työstä.
– Eino Leino –
—-
Polkua mennyttä katselen,
sidon muistojen kukista seppeleen.
Siihen kukat niin ilon kuin murheenkin,
polun varrelta poimin,
jota kuljettiin.
—-
Pysähtyi sydämes pursi
rauhan vienoille vesille,
armon auringon sylihin.
– J.H. Erkko –
—-
Päivä kun illaksi vaihtui
tuli tyyntä ja hiljaista niin.
Yksi portti vain hiljaa aukes
ja se iäksi suljettiin.
—-
Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Ei se iäks sammu, ken elämästä lähti.
Nuku tähti helmassa päivän.
– Eino Leino –
—-
Päivänä kauniin kesäisen,
hiljeni sydän kultainen.
Lähtösi vaikea kestää on,
surumme suuri ja sanaton.
Lohtuna muistot rakkaat.
—-
Päättyi pitkä kaari elon,
väsynyt on saanut levon.
Nuku unta rauhaisaa.
—-
Rakas ystävä
ei koskaan kuole.
Hän elää ajatuksissamme,
sydämissämme, muistoissamme.
—-
Rakkaat lähtevät,
jää tyhjä tila muistojen asua.
—-
Rakkaus on suurin,
se mahdu ei sanoihin, ei kyynelihin.
—-
Rantapuut
riippuvat märkinä.
Sateen jälkeen
vedessä on mustien
pilvien välissä
auringon lätäköitä.
– Risto Rasu –
—-
Saisipa jokainen lähteä näin:
kauniisti, hiljaa, yllättäin.
Mielessä muistot vuosien,
luonto on hellä ja
ihmeellinen.
—-
Sammui loiste silmien valon,
taukosi sydän ihmisen jalon,
herposi käsi auttava, antava,
rakkaus kaikkien kuormia kantava.
—-
Sen tiesi kesän aurinko,
sitä kuiski vieno tuuli
ja siinä pesää tehdessään
sen pihan linnut kuuli.
Se soi laulussa lintujen;
tää aamu on rakkaamme viimeinen.
—-
Silmä sammuu;
nukahdat.
Uni ottaa syliin,
niin
hellii kasvot, raukeat
hyvään yöhön,
näkemiin.
—-
Silmät alasluotuna,
ripsillä kyyneleet –
suru ikimuistoinen
etten mistään löydä
lohdutuksen sanaa.
– Lassi Nummi –
—-
Sinut saatoin rannalle ihanan maan,
jään sinua kyynelin kaipaamaan.
—-
Sinä odotit kevättä, kesää uutta,
sen valoa, lämpöä, suloisuutta.
Sait kauneimman, ihanan uuden maan.
Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan.
—-
Sinä teit minun eloni lauluksi
ja mun arkeni sunnuntaiksi,
sinä kylvit mun polkuni kukkihin
ja korpeni kotimaiksi.
Vain kaivata, kaivata voin.
—-
Sitä mitä kaipaamme emme menetä koskaan.
Sitä jota rakastamme kaipaamme aina.
Emme menetä koskaan sitä mitä rakastamme.
Sitä jota rakastimme rakastamme aina.
—-
Soi hiljaa kaipuun tuuli,
surun kannelta soitellen.
Elon kultaiset säikeet kutoen,
korukankaaksi muistojen.
—-
Sua huudan tuhannesti –
pois ootko kokonaan?
Ei – jotain ikuisesti
sinusta pitää saan.

Jää jäljelle ees hiven
sinusta: muistos jää.
Kuin kalliin jalokiven
sen tahdon säilyttää.
– Kaarlo Sarkia –
—-
Sun muistosi kallis ainiaan
jää kauniina mieliimme loistamaan.
Vaikk’ sydämes kultainen väsyi pois,
emme hyvyyttäs’, lämpöäs’
unhoittaa voi.
—-
Suo surun hiljaa muuttua kauniiksi muistoiksi.
—-
Surren seisoo kotikoivut,
valittaapi vainiot.
Armas astuja on poissa,
uskollinen uurtaja.
—-
Suru ja kaipuu suunnaton,
niin lopullista tää kaikki on.
—-
Surun kyynelten
lävitse loistavat
onnellisten muistojen
kultaiset säteet.
—-
Surun rantaan
luo muistot valoaan.
Ei koskaan muistosi valoisa
jää meiltä unholaan.
—-
Suru soittaa mielen
mustin koskettimin.
—-
Suru suuri on sanaton,
syvin kaipaus on ääretön.
—-
Suurin rakkaus on rajaton
ja suurin suru sanaton.
—-
Suuri rakkaus ei tunne aikaa,
ei paikkaa,
ei unta eikä kuolemaa.
—-
Sydämessä soi
laulu hiljainen ja sanaton.
Metsä hiljaa huminoi,
rakkaamme poissa on.
—-
Sydän lämmin ei syki enää,
vaan muistosi kaunis iäti elää.
—-
Sydän sammuu,
rakkaus jää.
Muistojen tähdet
kimmeltää.
—-
Syliini painoin,
hellästi saatoin.
Kättäsi puristin,
silmäsi suljin.
Rakkaani,
olet aina sydämessäni.
—-
Taivaan linnut, tuulet maan
seuraksesi sinne saat.
Kipua sä tunne et,
hiljaisuutta kuuntelet.
—-
Taival on päättynyt.
Aurinko on mennyt mailleen.
Kaikki on hyvin.
—-
Tule luoksemme unissa illoin,
kun ikävä meillä on.
Pidä kädestä meitä silloin,
kun kaipuu on lohduton.
—-
Tuli uupumus päivänä keväisen,
vei voimat ja unen antoi.
Se taittoi sukumme vanhimman,
pois rakkaamme lepoon kantoi.
—-
Tuokion verran
saimme olla yhdessä
varmoina siitä,
että rakkautemme
kestää tuhannen vuotta.
—-
Tuulet soittavat ikävää syvää.
Metsät henkivät muistoja kauniita.
—-
Täällä Pohjantähden alla,
taivas täyttyy purppuralla,
siitä suojakseni peiton
minä itselleni saan.
– Turkka Malin –
—-
Ummista silmäsi uupunut.
Tunne, tuskasi lähti.
Kun heräät unesta, kimmeltää
silmiisi aamutähti.
—-
Vaan ylitse kaikkien kyynelten,
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne tallessa päivien menneiden,
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.
—-
Vaikka erkanee tiet päällä maan
jää jäljelle muistojen silta.
Sinut muistojen sillalla kohdata saan,
joka ikinen päivä ja ilta.
—-
Vaikka tärkeintä on
teot, sanat, matkaanlähtijän,
niin muisto rakkaudesta
voi merkitä enemmän.
—-
Vaikk ’ lähtöäs tiesimme odottaa,
ero sinusta on niin vaikeaa.
Olit antava sydän ja auttava käsi.
Sinä muita säästit, et itseäsi.
Nyt vain muistosi kaunis voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
—-
Vaikka puhdasta kultaa sydän ois,
se kuitenkin uupuu
ja sammuu pois.
Vain muistot ja
rakkaus jäljelle jää.
—-
Vaikka tiesimme surun saapuvan,
silti toivoimme elämän jatkuvan.
Yksi tieto kuitenkin lohduttaa,
nyt unesi ei ole tuskaisaa.
—-
Vain muistot ja rakkaus jäljellä,
vain kaipaus suuri ja sammumaton.
—-
Vaipui käsi vakaa, ahkeroiva,
rakkaamme uneen uupui.
—-
Vaiti seisoo pihapuut,
ikävöivät kukkamaat.
Kaipaa tuttu pihapolku,
rakkaan jalan astuntaa.
—-
Valon heijastus hohtaa surun läpi,
rakkaudesta, joka oli,
ja joka yhä on.
—-
Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa,
vei voimat ja unen antoi.
Se taittoi sukumme vanhinta viljaa,
pois rakkaamme luokseen kantoi.
—-
Väsyneenä silmät suljit,
siihen hiljaa nukahdit.
Yli rajan silloin kuljit,
rauhan rannan saavutit.
—-
Väsynyt sydän levon sai.
—-
Yhä kielot valkeat kukkivat
ja sireenitertut hohtaa,
yhä välkkyvät lempeät lahdelmat,
venerantahan polku johtaa –
vaan autius katsovi
hiljaisuus haastaa.
—-
Yhä olet,
yhä meille elät.
Yhä muistot vielä puhuu.
—-
Älä salpaa surua luotasi,
kun kaarisiltaa teet;
ei mikään kimalla kauniimmin
kuin puhtaat kyyneleet.

---

Lähde:  https://varssyja.wordpress.com/